Se on ohi! Nimittäin urani kerroshoitajana. Armas venäläinen mieslääkäri päätteli, että kun kerran päädyn vastaanotolle jo yhden työpäivän jälkeen, tuskin tulen olemaan työkykyinen enää koko loppu odotusaikana. Hyvin fiksusti päätelty, jos minulta kysytään. Saikku päätyy päivää ennen äitiysloman alkua. Ja työsopimukseni puolestaan päättyy vanhenpainrahakauden aikana, joten hiphei, ei enää ikinä tuota työtä minuuttiakaan! Jostain kumman syystä tunsin jopa outoa nautintoa saadessani soittaa niin pienelle kuin isollekin pomolle ja ilmoittaa, että en tule enää töihin. Ensimmäinen työpaikka on makea juttu, mutta niin on sieltä lähteminenkin! Enää täytyy poiketa siellä viemässä saikkutodistus ja siivoamassa kaappini + muita pikku juttuja. Kun vaan ei enää ikinä tarvitse käydä kerroksilla tai täyttää yhtäkään tuntikorttia tuohon lafkaan. Niin ja ekstrahyvänä uutisena se, että se pomon kätyri oli oikeasti jo tänä aamuna selvitellyt niitä puuttuvia sairauspäivärahojani, ja ilmeisesti tilanne tulee korjautumaan jo seuraavassa tilissä.
Niin ja kuten jo mainitsinkin äitiysloman alkamisesta, tänään tuli siis päätös sen myöntämisestä! Ihmeellisen nopeaa toimintaa Kelalta, kun kuitenkin toimitin viimeisimmät tarvittavat paperit sinne vasta kaksi arkipäivää sitten. Siinäkin oli kamalaa häslinkiä. Sen tavanomaisen nelisivuisen äitiysavustus ja -raha hakemuksen Kelaan jättämisen jälkeen postista kun tuli kirje, jossa vaadittiin puolentoista viikon sisään toimittamaan lisäksi tieto siitä milloin haluan että loma alkaa (halusin sen varhennettuna asap) ja myös kysyttiin puolen vuoden tuloja lomakkeella, joka piti toimittaa työnantajalle. Päivämäärän sain ilmoitettua ilman ongelmaa, mutta jälleen asioiminen työnantajani kanssa osoittautui tavallista vittumaisemmaksi. Täytettävä lomake oli ollut palkanlaskijalla jo viikon, kun soitin sen perään. Kuulemma piti ensin täyttää vielä jotain työnantajan omia lappusia, ja vasta sitten tajusin, että työnantajani kuvitteli sen Kelan lomakkeen merkitsevän sitä, että kinuaisin muka palkkaa siltä äitiyslomalta. Sain suoran numeron palkanlaskijalle, ja koitin soittaa sinne kolmena päivänä yhteensä ainakin sen 30 kertaa ilman vastausta – Kelan antama deadline lähestyi uhkaavasti. Viimein sain sen mamman kiinni ja sain asian selvitettyä, että Kela todellakin halusi vain tietää ne tulot, ja sillä tiedolla alkoi olla jo kiire. Palkanlaskija vänkäsi vielä sitä, että mistä mihin päivään ne tulot piti olla. Hyvä kysymys, mutta Kela ei ollut sitä määritellyt siinä selvityspyyntökirjeessään. Sain suostuteltua vastahakoisen palkanlaskijan merkitsemään tiedon edellisestä palkanlaskusta taaksepäin, kyllä Kela sitten taas valittaisi jos ei kelpaa. Ja tuo mamma laittoi paperit sitten viimein postiin, ja ne kolahtivat omasta luukustani juuri sinä päivänä kun ne piti saada viimeistään takaisin Kelan toimistoon. Ja halleluja, nyt asia on reilassa.
Tekisi mieleni päästellä vaikka minkälaisia “Ei enää ikinä” -alkuisia lauseita nyt kun työt tuolla on ohitse. Mutta ihan vain jotten joutuisi syömään sanojani, sanotaan nyt näin: Ehkä joskus vielä palaan hotelliin siivoamaan jos tiukka paikka tulee, mutta en enää ikinä tuon saman yrityksen alaisuuteen, oli toimenkuva mikä tahansa!
