Reissu onnellisesti takana. On oikeasti todella ihanaa nähdä miten moni ihminen jakaa meidän odotuksemme, ja miten tervetullut uusi jäsen on perheeseen ja sukuun. Vanhempani olivat leppoisempia kuin aikoihin ja he olivat enemmän kuin kiinnostuneita meidän kuulumisista, ja kaikesta mahdollisesta mukulaan liittyvästä. Se tuntuu samalla oudolta, aikaisemmin heidän kanssaan kun keskustelun ovat olleet aika pinnallisia. Ja nyt he kuitenkin jakoivat avomielin omia kokemuksiaan minun ja siskojeni aikaisista synnytysvalmennuksista, kestovaipoista ja pottatreeneistä. Isä suunnitteli kovasti miten saisimme vauvan kylpyammeen nostettua jollekin tasolle, ajatellen turvallisuutta ja käyttömukavuutta, sekä etsi meille kehdon puuttuvat tukijalat talon ullakolta. Äiti antoi meille kassillisen tekemiään kestovaippoja, sekä myös omin käsin tekemänsä puuhamaton (näistä enemmän juttua huomenna). Toinen siskoni opetti meitä kädestä pitäen taittelemaan harsovaippoja ja toisen kanssa juteltiin synnytyksen kivunlievityksestä. Ja siskontyttöni taputteli mahaani ja toivoi ettei hänen vatsansa tule koskaan venymään samalla tavalla mistään syystä. Vaikka he ovat kaukana ja nykyään näemme todella harvoin, silti koen että he kaikki ovat lähempänä kuin koskaan aiemmin.

Miehenkin kanssa saimme kinamme sovittua. Tai eihän se mikään kina ollut, käsittelemätön erimielisyys vain. Ja jälleen palkittiin se, etten ollut alkanut räyhäämään vaan pidin parin vuorokauden hiljaisuuden. Nimittäin aamulla ennen reissuunlähtöämme Mies aloitti keskustelun aivan yllättäen sillä, että oli kuulemma jutellut pomonsa kanssa isyyslomasta. Pomo oli sanonut että se vaatii muutamien paperien täyttelyä, ja ilman muuta Mies saa 1-2 viikkoa lomaa heti lapsen syntymästä alkaen. Ja sehän on aivan passelisti, Miehellä kuitenkin on myös kesälomaviikko toukokuussa, ja sittenhän sitä päästään pikku hiljaa arjen makuun. Asia siis suttaantui lopulta aivan itsestään, ja turhalla räyhäämisellä olisin vain saanut aikaan pahaa mieltä ja varmasti pidempikantoisempaa epäsopua. Tällaisten kokemusten kautta olen oppinut itsehillintää - aina ongelmat eivät todellakaan ratkea sillä että saman tien purskauttaa ulos sen mitä mielessä velloo, eikä sillä että olettaa toisen kykenevän lukemaan ajatuksia. Uskon että tämänkin erimielisyyden takana oli pohjimmiltaan miehen peruspessimistinen asenne ja pelko siitä että kaikkein pahin tapahtuu. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt lupaamaan etukäteen minulle millään tavalla että olisi kotona, kun kerran ei itse ollut asiasta 100 varma. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.