En millään muota myönnä hurahtaneeni kestovaippoihin, vaikka tämä ilmiö aika yleinen nykyään onkin. Olen kylläkin hankkinut muutamia erilaisia versioita jo nyt etukäteen, jotta voimme sitten käytännössä todeta mitkä meidän käytössä parhaiten toimivat. Mitään näistä en ole uutena kaupasta hankkinut, kaikki on joko kirpparilöytöjä tai lahjoituksia.

kvaippa1p.jpg

Tässä kuvassa on kuori- ja sisävaippoja. Yksi Imse Vimse-kuori tuli äitiyspakkauksessa, ja kaksi muuta löysin kirppareilta. Kaksi on siis newborn- ja yksi medium-kokoa. Sisävaippoja on pienempään kokoon kolme ja isompaan kaksi. Yksi niistä on virallinen Imse Vimse joka tuli myöskin ä-pakkauksessa, ja neljä muuta löytyi kirpparilta. Ne on jonkun ihanan äidin itse tekemiä, ja ulkonäöstä voin päätellä vain että ne on jonkinlaisesta froteesta tehdyt. Laadultaan näyttävät tosi hyviltä ja ilmeisen runsaasta käytöstä huolimatta materiaali on pysynyt pehmeänä ja tahrattomana.

kvaippa2p.jpg

Tähän alempaan kuvaan kasasin lähes kaikki muut hyllyistä löytyneet kestovaippatarpeet. Vasemmalla reunimmaisena on kirpparilta löydetyt jonkun itse tekemät hahtuvahousut. Toistaiseksi ne on ainoat joita meillä on, mutta siskoni on puuhaamassa niitä kesäksi lisää. Sitten on kaksi pinoa äitini itsetekemiä taskuvaippoja, neljä kappaletta medium-kokoa ja samoin neljä newborn-kokoista. Ulkokangas on ihan virallista kestovaipan kuorikangasta (oletettavasti PUL) ja sisäosa jotain pehmeää kangasta. Imuna näissä käytetään taitettavia ilmeisesti hamppu tai bambu tai mitälienee imuja (kyllä, olen oikein hyvin perehtynyt näihin!), ja niitä meillä on nyt 18 kappaletta, osa isompia joissa on mahdollista saada 6 kerrosta kangasta imuksi, tai pienempiä joissa kerroksia on vain kaksi. Violetti yksinäinen taskuvaippa ylärivissä on kirpparilöytö, FuzziBunzin newborn-kokoinen taskuvaippa, johon käy imuiksi samat kuin noihin äitini tekemiin, ja lisäksi sen mukana tuli kaksi pitkää, taitettavaa froteeimua, jotka taas puolestaan käyvät myös noihin äitini tekemiin. Yläkulmassa on vielä pino yksinkertaisesta fleecestä tehtyjä kuivaliinoja. Näillä ja pinolla harsoja on ajateltu pärjätä ainakin ensimmäiset kuukaudet. Mites, jos lukemaan eksyy joku kestovaippakonkari, mitä oleennaista meiltä tuntuu puuttuvan tai onko jotain muuta kommentoitavaa tämänhetkisestä valikoimasta?

pmattop.jpg

Sitten esittelenkin lisää äitini taidonnäytteitä. Tuo ylläoleva on puuhamatto. Virikkeinä siinä on läjä erilaisista kangasmateriaaleistä tehtyjä objekteja, joista osa helisee, kilisee tai rapisee, tai ovat muuten vain jännän muotoisia tai tuntuisia. Kaikki nuo pienten tyynyjen näköiset jutut saa otettua irti lähempää tarkastelua, leikkiä tai vaikkapa pesua varten, ja taas vastaavasti vasemmalla olevan narun, jossa on muutamia puuhelmiä, saa otettua irti jos koko matto pitää pestä, etteivät helmet turpoa pesussa.

tpeittop.jpg

Lopuksi vielä tämä peitto, jonka tekemisen äiti aloitti oikeastaan heti kun olimme saaneet vauvauutiset hänelle kerrottua. Kovasti olemme kiitollisia näistä lahjoista ja ajasta ja vaivasta jota näihin on käytetty!